Aika matelee. Verikoetestiin on kaksi päivää ja jotenkin sekin tuntuu nyt niin pitkältä ajalta. En haluaisi testata ollenkaan. Haluan olla tässä ihanassa illuusiossa siitä, että tässä on onnistumisen mahdollisuus. Haluaisin vain haaveilla tästä toivosta, että on pieni mahdollisuus, että olen raskaana. Perjantaina kuitenkin täytyy aamulla kävellä labraan ja saada se tulos. Joka saattaa vielä kokonaan tämän ihanan haaveilumaan pois luotani hetkeksi. En tiedä miten kestän. En tiedä miten jaksan sen kanssa. Olo on edelleen positiivinen enkä pääse yli siitä tunteesta, että tämä on onnistunut. En osaa edes sanoa mistä se tulee. Mielikuvitusta? Paniikkitunne, koska tiedän, että tämä on tämän IVF:n ainoa toivo? En tiedä enkä uskalla edes ajatella perjantaita.

Olen niin kokematon raskaustestien tekijä, koska niitä olen tehnyt elämäni aikana ehkä 4 tai 5. Kaksi niistä alkuaikoina kun yritettiin ja epäsäännöllisen kierron takia innostuin. Sitten kaksi tein viimeisimmässä inseminaatiossa ja yhden ensimmäisessä inseminaatiossa. Kahdessa muussa inseminaatiossa en koskaan ehtinyt testata kun vuoto alkoi niin aikaisin. Ne kaikki negat tuntuivat inhottavilta ja pahoilta. En haluaisi yhtään ylimääräistä negatestiä tehdä. Toisaalta jos se olisikin positiivinen. Hankkikaa mulle kristallipallo pliiis!!!!!!