Vauva on jo yli kahdeksan kuukautta vanha. Itse asiassa kohta 9 kuukautta. Hän on kertakaikkiaan ihana ja ihastuttavaa seuraa. Hän on 73 cm pitkä ja painaa 10 kiloa. Hänellä on ihanat makkarakädet ja kunnon vauvan pömppövatsa. Sellainen ihana joka heilahtelee kun hän konttaa tai nauraa oikein makeasti kun kutitetaan. Vauva konttaa lujaa ja on kiinnostunut kaikesta, erityisesti kaikesta kielletystä ja löytää asunnostamme nopeasti kaiken vaarallisen. Äiti ja isä ovat pysyneet kiireisinä. Hänellä on kuusi ihanaa hammasta ja ihana nauru. Hän ei ole kovin itkuinen, ei ole koskaan ollutkaan. Vauva, minä ja mieheni rakastamme nukkua samassa sängyssä. Se on kaikista niin mukavaa.

Vauvavuotta on 2/3 jo takana eikä se ollut aina sellaista kun kuvittelin. Ensinnäkin kuvittelin sen rankemmaksi. Ja toisaalta helpommaksi. Rankemmaksi siinä mielessä, että kuvittelin olevani väsynyt ja pinna kireällä. Helpommaksi siinä mielessä, etten ymmärtänyt millaista huolta liittyy lapseen. Silloin kun hän on niin räkäinen, että saa hädin tuskin henkeä tai silloin kuin oppii konttaamaan sängyltä alas. Mutta on se vaan ollut niin ihanaa. Jos olisin lapsettomana tiennyt mitä olimme vailla, lapsettomuus olisi ollut paljon rankempaa. Onneksi en tiennyt.

Nyt toinen lapsi on enemmän ja enemmän mielessä. Imetän vielä vauvaa eikä kierto ole käynnistynyt, mutta olimme yhteydessä klinikalle. Vanha klinikkahan on lopettanut toimintansa ja siirtynyt toimimaan toisella klinikalla. Olimme sinne yhteydessä luovuttaja-asioissa. Haluaisimme tietysti saman luovuttajan mahdolliselle tulevalle sisarukselle. Siihen olemme jonossa nyt. Jos samaa ei ole mahdollista saada, pitää hieman surra sitä, ettei geneettinen täyssisarus ole mahdollisuus ja sitten valita mahdollisimman samanoloinen luovuttaja. Suomalainen luovuttaja. Sillä vauvallamme on suomalainen luovuttaja ja jos joskus toisen lapsen saamme, haluan lasten olevan samalla viivalla mahdollisen yhteydenoton kanssa. Jos toisella on suomalainen luovuttaja ja toisella tanskalainen niin siinä on mielestäni jotain hassua. Vaikka geeneillä ei ole niin väliä, oikeasti. Niin silti. Olen ehdoton suomalaisesta luovuttajasta.

Äitiyslomani päättyy muutaman viikon päästä. Sitten jatkan hoitovapaalla ja työsuhteeni päättyy syyskuussa (sille ei ole tulossa jatkoa). Sitten olen varmaan ainakin vuoden loppuun ihan rehellisesti hoitovapaalla ja siitä eteenpäin työttömänä työnhakijana. Lasta emme halua laittaa hoitoon ennen kuin hän täyttää kaksi vuotta. Joten jos saan töitä niin mieheni jää sitten hoitamaan vauvaa kotiin. Tällä hetkellä minulla ei ole kiire töihin tai uraa luomaan. Tässä hän on, odotettu rakas lapsi.

Blogi on nyt elellyt hiljaiselämää, mutta kun alamme joskus tehdä sisarusta niin varmaan aktivoidun enemmän. Minulla on toinenkin blogi, jossa ei ole ollut päivitystä 1,5 vuoteen. Nyt sinnekin tein päivityksen :)