Olisin monesti ehtinyt kirjoittaa, mutta en ole oikein tiennyt mitä kirjoittaa. Tämä oli kuitenkin ollut lapsettomuusblogi ja omalla tavallaan haluan sen sellaisena pitääkin, vaikka raskaudesta kirjoitinkin jonkun verran. Vauva on jo kolme kuukautta vanha. Hän on saanut nimen, hän on yli tuplannut syntymäpainonsa, kasvanut pituutta 15 senttiä ja oppinut hymyilemään, nauramaan sekä jokeltamaan. Olemme oppineet toisistamme valtavasti ja löytäneet rytmiä elämään. Alussa oli opeteltavaa kaikessa. Nykyään tunnistan jo nopeammin mikä vauvaa vaivaa ja osaan häntä lohduttaa. Vauva on helppo, kiltti ja hurmaava. Meillä on paljon mukavia hetkiä yhdessä perheenä.

Synnytys meni lopulta paljon paremmin kuin kuvittelin, se ei ollut ollenkaan niin hirveää kuin etukäteen pelkäsin. Toipuminen oli ainakin sata kertaa helpompaa kun etukäteen luulin. Synnytys alkoi supistuksila. Olin supistellut noin 8 tuntia kun oli kello sen verran, että piti päättää lähteekö mies töihin vai ei. Koska supistukset olivat olleet koko 8 tuntia samanlaisia, kestoltaan, taajudeltaan ja kivultaan, päättelimme etteivät ne välttämättä ole vielä synnytyssupistuksia. Olihan niiden väli kuitenkin noin 10 minuuttia. Mies lähti töihin. Parin tunnin päästä yhdellä supistuksella meni lapsivedet. Olin tässä vaiheessa supistellut noin 10-11 tuntia ja soitin synnärille kysyäkseni miten tulee toimia. Kätilön mielestä synnytys ei vielä ollut selkeästi käynnissä sillä supistusten väli oli niin pitkä. Hän neuvoi minua odottamaan kotona 12 h ja sitten vasta soitella uudestaan. Kätilöopisto ja Jorvi olivat sulussa ja Naistenklinikallakin vain pari paikkaa. Porvoo olisi siis meidän paikkamme. Ahdistuin tästä ihan valtavasti, olin käynyt pelkopolilla Kätilöopistolla ja jotenkin asennoitunut synnyttämään siellä. Porvoo tuntui kamalalta ajatukselta. Sitten tuli puheeksi vauvan kiinnittyminen ja koska vauva ei ollut vielä edellisenä päivänä neuvolassa ollut kiinnittynyt, meidän tuli vesien menon vuoksi tulla päivystykseen tarkistamaan asia (riskinä siis napanuoran luiskahdus). Tämän voisimme tulla tekemään Kätilöopistolle, mutta sitten pääsisimme kotiin.

Soitin mieheni kotiin töistä ja lähdimme Kätilöopistolle. Olin tunnin käyrässä. Minua supisteli noin 6 minuutin välein, mutta supistukset eivät piirtyneet käyrälle. Se ärsytti. Sydänäänikäyrä oli hyvää ja koska en laitteen mukaan juurikaan supistellut niin kätilö oli lähettämässä minua kotiin. Tunsin kuitenkin sen verran kipua, että pyysin häntä tarkistamaan kohdunkaulan tilanteen. Tässä vaiheessa olin 4 cm auki, joten minua ei enää lähetetty kotiin eikä Porvoon sairaalaan vaan alettiin etsiä synnytyssalia. Odotin ehkä 30-45 min päivystysosastolla ja sitten siirryimme saliin. Olin tässä vaiheessa melko kipuinen ja päivystysosastolta synnytyshuoneeseen kävellessä tuli kolme supistusta. Kätilön mukaan 3 min välein, mutta itse en enää kiinnittänyt siihen huomiota. Kun pääsin synnytyssaliin siellä oli vastassa kätilö ja kätilöopiskelija. Spinaalipuudutusta alettiin valmistella ja sainkin sen melko pian. Spinaalipuudutuksesta ei ollut mitään hyötyä ja sitten tuli ehkä synnytyksen kivuliain hetki kun kätilö tarkasti kohdunsuun. Olin nyt 7 cm auki ja se tarkoitti sitä, että minulle pystyttiin laittamaan epiduraali. Olin tunnissa auennut 4 sentistä 7 senttiin ja puoli tuntia epiduraalin jälkeen olin 10 cm auki. Sitten alkoi synnytyksen pitkin ja tylsin vaihe. Siirtymisvaihe (joka joillakin on kuulemma huomaamaton). Se kesti 4,5 h ennen kuin ponnistusvaihe pystyttiin aloittamaan ja vain odotettiin, että vauva laskeutuisi kanavassa. Välillä olin turhautunut, olen auki tarvittavan määrän, mutta vauva vain hengaili jossain ylhäällä. Istuin keinutuolissa, jumppapallolla ja makailin sängyssä. Juttelin kätilöopiskelijan kanssa synnytyksestä ja peloistani.

Myöhemmin keskustelussa selvisi, että sydänäänissä oli ollut hieman liikaa laskuja (tai tarkemmin sanottuna eivät korjautuneet supistusten välissä ihan toivotusti) ja synnytyslääkäriä oli jatkuvasti konsultoitu. Olen iloinen, että tästä ei minulle kerrottu. Ponnistusvaihekin jouduttiin aloittamaan oksitosiinin avulla, koska ei voitu enää odottaa sydänäänten vuoksi. Sektiokin oli ollut mielessä, mutta ensin päätettiin kokeilla ponnistaa vauvaa hieman alemmas. Ponnistaminen oli ihan mielenkiintoista, aluksi en oikein osannut tehdä sitä. Tässä vaiheessa epiduraalin vaikutus oli jo hälventynyt, mutta olin saanut pudendaalipuudutteen, joten ponnistaminen oli siedettävää. Kyllä supistukset sattuivat samoin kuin ennenkin, mutta mitään sietämätöntä se ei ollut. Vauvan sykkeet loppuivat nyt aina kokonaan ponnistaessa/supistuksen tullessa ja tässä vaiheessa kätilö sanoi, että nyt ei voida enää kovin kauaa odottaa vaan vauva pitää saada ulos nopeammin. En tiedä saiko se sitten minut oikein tosissani ponnistamaan kun yhtäkkiä vauva alkoikin edetä kanavassa paremmin ja yhtäkkiä hän jo syntyikin. Punaisena, rääkyvänä, pienenä, alle kolmekiloisena, täydellisenä. Hän oli 10 apgar-pisteen vauva, joka pissasi heti synnyttyään päälleni. Istukan tuloa en enää tuntenut, sillä pudendaalipuudute alkoi toimia niin hyvin, että jalkanikin olivat puutuneet. Olin niin hirveän helpottunut kun hän oli syntynyt, elävänä. Ja synnytyskään ei ollut ollenkaan niin kivuliasta ja hirveää kun olin kuvitellut. Jalkojen puutumisen vuoksi en voinut käydä suihkussa ja minut kärrättiin osastolle pyörätuolissa.

Aluksi hieman pelkäsinkin hoitaa vauvaa, osaanko varmasti ja entä jos jossain vaiheessa alkaa vain itku jota emme saa loppumaan. Olin raskauden ajan pelännyt koliikkivauvaa ja vauvan ollessa kahden viikon ikäinen olinkin yliherkillä kaikkiin ääniin. Nytkö se koliikki alkaa. Tuntuu jälkikäteen hassulta, ei se alkanut eikä vauva ole kovin montaa kertaa kunnolla huutanut elämänsä aikana. Ensimmäisenä kotiyönä nälkää kun imuotteen saaminen rinnasta kesti 2 h (kamala hetki), kerran automatkalla mahakipua, 3 kk rokotusten jälkeen ja kerran pelästyttyään jotain taloyhtiön saunalla (veikkaan kaukumista, outoa kosteutta tms.). Muuten on saattanut hiukan itkeä tai kitistä, mutta on yleensä rauhoittunut imettämisellä tai kanniskelulla. Vauva oli melkoisen ilmavaivainen elämänsä viikot 2-7. Hän ei nukkunut levollisesti vaan kiemurteli ja unissaan kuului kaikenlaista ähinää, korinaa ja muuta sellaista. Aluksi sen kanssa oli itse vaikea nukkua, mutta äkkiä keho oppi suodattamaan ne pois. Vauvaa ei voinut viikkojen 2-7 aikana laskea valveilla pois sylistä muuta kuin vaipanvaihtoon sillä heti alkoi kitinä tai valitus. Maha oli kipeä ja liike teki sille hyvää. Paljon kanniskelua ja hytkyttelyä, mutta olin kovin kiitollinen ettei kuitenkaan loputonta itkua. Näihin viikkoihin kuului myös paljon ilman vaippaa oloa (auttoi ilmaa ulos), pierujumppaa ja vatsahierontaa. Kun vauva täytti 2 kk elämä helpottui siinä mielessä, että vauvan pystyi laskemaan esimerkiksi leikkimatolle vaikka viideksikin minuutiksi niin, että pystyi itse samalla tekemään jotain muuta. Myös mahallaan olo hiljalleen lisääntyi.

Jotkin asiat vauvassa ovat yllättäneet, suurimmaksi osaksi positiivisesti. Yksi negatiivisista yllätyksistä on liikkuminen. Ennen vauvaa kuvittelin, että vauvan kanssa käydään sitten ruokaostoksilla, työpaikalla lounaalla, kävelyillä, autolla mummoloissa jne. Vatsavaivainen vauva ei viihdy kaukalossa! Nukkuessaan sängyssä vauva väänsi itseään koko ajan unissaan kaarelle ja tämä ei onnistunut tietenkään turvavöiden vuoksi turvakaukalossa. Eli siellä ei siis viihdytty ja aina kun vauva heräsi niin piti pysähtyä imettämään/rauhoittamaan vauvaa tai pierujumppaamaan. Joten 250 km saattoi kestää loputtoman pitkään jos vauvaa ei saanut nukahtamaan kaukaloon edes hetkeksi. Emme huudattaneet vauvaa vaan kiltisti pysähdyimme vaikka 3 km välein kun tiesimme, että ollaan joskus kuitenkin perillä. Vaunuihin vauva nukahtaa yleensä, mutta jos herää sieltä niin on vaikea rauhoittaa uudestaan. Ja koska syöminen on hankalaa muualla kuin kotona, tämä rajoittaa tietysti vaunureissuja. Yritän pitää ne aina sen mittaisina, että vauva nukkuisi koko ajan. Joka päivä käydään nykyään jossain vaunuilla ja vauva on tähän astisen, lähes 4 kk mennessä herännyt hallitsemattomasti ainoastaan kerran. Aluksi en uskaltanut mennä kolmea minuuttia kauemmas kotoa. Kävelylenkit tein ihmeellistä tähden muotoista lenkkiä kotimme ympäristössä ja 300 metrin päässä oleva neuvolakin tuntui välillä olevan kovin kaukana. En halunnut, että pieni vauva joutuu itkemään vaunuissa vaan saa nopeasti turvan sylistä. Nykyään uskallamme mennä jo pidemmällekin. Vauva nukkuu vaunuissa kun ymmärrän olla laittamatta liikaa vaatteita. Näillä keleillä äitiyspakkauksen toppapuku ja makuupussi ovat jo liikaa. Vauva hikoilee oikein urakalla, joten olemme siirtyneet vähempiin vaatteisiin.

Meillä menee oikeastaan todella hyvin tällä hetkellä. Koitan kirjoitella vielä lisää. Hetket jolloin voisin rauhoittua kirjoittamaan ovat hieman kortilla tällä hetkellä.