Lääkäri laittaa ultraäänianturin sisääni ja olen valmistautunut pitkään etsintään. Sekunti myöhemmin kuulen: "Siinähän se näkyy ja sydänkin lyö oikein tarmokkaasti". Uskallan katsoa ruutua ja näen sydämen sykkeen, kuin kaksi levyä löisi yhteen. Näen valkoisen möykyn ja kysyn hölmönä, että onhan se kohdussa. On se kohdussa. Mitta oli 15 mm, sopi päiviin 7+5. Näin ruskuaispussin ja jonkin kalvon. Hassua. Siellä on joku, ihan oikeasti. Pieni alkio, jolla on oma sydän. Kuvat ovat hellyyttäviä ja vähän epäselviä, mutta ei se haittaa. Katson niitä silti suurella ihmetyksellä, onko tämä oikeasti totta. Kahden viikon päästä katsotaan vielä uudestaan, rv 9+5. Lääkäri sanoi, että katsoo nämä aina kahdesti. 9+5 ollaan päästy sitten sen toisen vaikean kehitysvaiheen yli. Ehkä toinen ylimääräinen ultra on minunkin mielenrauhani vuoksi hyvä asia. Odotettavaa on kaksi viikkoa. Lääkäri sanoi, että 90 % menee hyvin. Kannattaa yrittää olla luottavainen, vaikka se on vaikeaa. Myöskään koko maailmalle ei vielä kannata kuuluttaa asiaa, riskejä on edelleen. Mutta silti, näin lähellä äidiksi tulemista ei ole vielä koskaan ollut.