Kävimme torstaina ensimmäistä kertaa neuvolassa. Tuntui hassulta ja oudolta, tulisiko meistä muka oikeasti vanhempia? Eikö kannattaisi vielä käyttää "jos"-sanaa. Paljon oli puhetta painonlaskustani ja pahoinvoinnista. Torstaina juuri oksensin  kaiken mitä söin, noin 10 minuuttia ruokailun jälkeen. Myös kesken lounaan kävin oksentamassa. Pääsiäisruuhkassa marketissa pahoinvoivana kaiken ruuan keskellä oli aivan hirveä kokemus. Kun vielä hukkasin mieheni enkä saanut häntä puhelimella kiinni, istuin itkemään pakastealtaan vierellä olevalle penkille. Olin väsynyt, koska mikään ruoka ei ollut pysynyt sisällä, ihmisiä oli paljon, kaupassa haisi hassulta ja muovipussi kädessäni odotin seuraava oksennusta (vaikka en ollut varma mitä oksennettavaa vielä olisi). Torstai taisi olla pohjanoteeraus ja nämä kotona vietetyt pari päivää ovat tasoittaneet tilannetta huomattavasti. Oksentelen vain aamuisin, vaikka pahoinvointia on pitkin päivää. Iltaisin saan veden pysymään sisällä ja silloin sitä tulee tankattua tarpeeksi. Kuivumista ei siis ole tapahtumassa. Lisäksi olen löytänyt uuden ystävän piimästä. Se tuntuu tasoittavan mahan kiertämistä, ylävatsakipua ja happamien ylösnousujen määrää. 

Neuvolassa tuli paljon tietoa kaikesta. Sain äitiyskortin ja vaikka yritin kuinka jankuttaa, että raskaus on alkuunsaatu koeputkihedelmöityksellä ja sen takia ikä tiedetään tarkasti sillä ei tuntunut olevan mitään merkitystä ja täti kirjasti kaiken kuukautisten mukaan. Muutenkin neuvolaihminen oli selvästi hyvin pihalla siitä mitä koeputkihedelmöitys oikeastaan tarkoittaa. Vaikka mainitsimme luovutetut siittiöt niin silti mieheni vanhempien sukurasitteet käytiin läpi. Se tuntui hassulta. Samana päivänä täti neuvolasta kuitenkin soitti minulle, oli keskustellut lääkärin kanssa ja tarvitsikin tietoja hoidoista. Punktiopäivän, hedelmöityspäivän, siirtopäivän jne. Ovat tärkeitä kuulemma yhdistelmäseulatuloksia tulkittaessa, ilmeisesti hoitotausta voi vääristää niitä (ymmärsinköhän oikein?). 

Tänään on 8+3, olo hyvä. Pahoinvoinnin voisin vaihtaa pois, mutta ei se minua loppupeleissä harmita. Tätä on kuitenkin odotettu ja toivottu sen verran, että kyllä muutamat yrjöt on valmis kärsimään. Hiljaa mielessä käy usemman kerran päivässä toive siitä miten toivoisinkaan, että tämä raskaus kestäisi ihmiseksi asti. Ajattelen pientä ja kannustan jaksamaan. Täällä jo niin odotetaan.