Ei näistä huolista taida päästä eroon ollenkaan (en tiedä odotinko muuta edes). Rv 4+0-6+2 välisen ajan kärsin kovista ja kivistävistä alavatsakivuista päivittäin, lähes tunnittain. Ne luokiteltiin normaaliksi kohdun kasvuun ja verenkierron lisääntymiseen liittyväksi kivuksi. (Sivuhuomautus: seksuaalisen väkivallan kokeneena olen herkistyneempi lantion alueen kivuille ja reagoin siihen voimakkaammin kuin väkivaltaa kokematon kanssasisar.) 6+3 alkaean alavatsakivut pikkuhiljaa hellittivät kunnes 8+3 palasivat jälleen samanlaisina kuin olivat alussa. Pistävää ja tulppamaista kipua. Ei niin kovaa kuin alussa, mutta sellaista, että sitä miettii. En ymmärrä miksi pistin aiemmin sen normaalin raskauden piikkiin ja nyt uskon sen olevan jotain epänormaalia. Kasvaahan se kohtu nytkin, itse asiassa varmaan nopeammin kuin alussa. Siis jos elämää vielä on. Pelko on, että yrittääkö kohtu kuitenkin päästä eroon elämän alusta, toivotaan, että ei.

Viime viikko lieni olleen huippuviikko oksentelussa sillä nyt olen parannut aiempaan "oksennan vain aamuisin ja iltaisin" -kuvioon ja lounas pysyy sisällä suht hyvin. Klo 15-17 olen jopa hyvävointinen, ei yökötystä tai pahoinvointia. Onkohan se normaalia? Tänään tai huomenna alkaa kymmenes raskausviikko, joten ehkä hormonihuippu oli jo. Toivottavasti oli, tämä pahoinvointikuvio sopii työssäkäyntiin paremmin kuin viime viikkoinen. Tissien arkuus hävisi melko aikaisessa vaiheessa, jo rv 6+4 aikoihin kipu vähentyi, mutta ovat ne silti edelleen suuremmat ja raskaammat kuin normaalisti. Ehkä rintani tottuivat muutoksiin eivätkä enää sen vuoksi kipuile? Seuraavaan ultraan on viisi päivää ja ensi viikolla pitäisi käydä antamassa myös yhdistelmäseulaverikoe, verenkuva, virtsakoe ja ÄitSeul-näyte (HIV, hepatiitti, kuppa) laboratoriossa. Hurjaa. Niskapoimu-ultran ajankohdan saisi pian jo soittamalla tietää, mutta taidan odotella sitä kirjettä. Olen kyllä lukenut, että se saattaa Helsingissä tulla vasta samalla viikolla kun ultra jo on. Toisaalta, se tulee kun tulee. Neuvolasta veikattiin, että aika olisi ennen vappua eli viikolla 18, mutta katsotaan onko näin. Siihen on vielä kolme viikkoa aikaa.

Haluaisin jo kuolemakseni kertoa raskaudesta perheelle ja läheisille. Vihaan valkoisia valheita. Miehen isovanhemman hautajaiset viikonloppuna saavat itkemään jo etukäteen, miten ikinä selviän pahoinvointini/oksenteluni kanssa anoppilassa jäämättä kiinni? Toisaalta vauvauutiset ja hautajaiset, ei kovin mieltäylentävä yhdistelmä. Omat vanhempani varmaan jännittävät mitä meille kuuluu. Olen vältellyt puheluja ja kysymyksiä. Vanhempani lähettivät alkuvuodesta 1000 euroa "vauvaprojektiin" ja tietävät varmasti, että olemme toisen hoidon tehneet. Tällä kertaa en ole kertonut epäonnistuneesta hoidosta, mutta en aikaisemminkaan aina jaksanut niistä kertoa (inseminaatioissa). Silti haluan vielä odottaa, en uskalla. Koska paljon voi mennä pieleen, keskeytyneet keskenmenot ovat niin yleisiä juuri näillä vaikeilla viikoilla 8-10. Yhyy. Anna rakkaan alkion olla vielä hengissä. Ensi viikolla saa taas varmistusta (tai huonoja uutisia, niihinkin täytyy varautua).

(Sivuhuomautus: Olen oikeasti niin onnellinen tästä raskaudesta ja sen tuomasta toivosta&mahdollisuudesta perheenlisäykseen. En vaihtaisi tätä mihinkään, kaikista huolista huolimatta. Kiitollisuuttakin tunnen joka päivä ja ajattelen lähes päivittäin suurella lämmöllä ja liikutuksella sukusolujen lahjoittajaa. Tämä on niin iso lahja meille.)