Lapsettomuus on kauempana näin hoitotaukojen aikana. Se lipuu mustana kauemmas. Olen visualisoinut mielessäni elämäni eräänlaisena satamana ja elämäntapahtumat laivoina. Osa laivoista on niin rikki, etteivät pääse ikinä merille, osa taas käy vain hetken ja on pitkäänkin kiertämässä maailman meriä. Osa käy, lähtee ja lopulta uppoaa eikä ikinä palaa. Tällä tavoin käsittelin asioita kun toivuin terapiassa raiskauksestani. Jos minussa oli jokin hyvin häiritsevä asia, otetaan tässä tapauksessa vaikka kaikenlaisiin ääniin tai yllättäviin tilanteisiin säpsähtäminen. Se laiva oli aika kauan paikoillaan ja joskus se lähti vähäksi aikaa, mutta palasi äkkiä takaisin. Mutta kun se lähti lopullisesti merille sen on täytynyt upota kun se ei ole tullut takaisin. Raiskaus tuli mustana ja isona laivana, se jämähti sataman paraatipaikalle ja vei tilaa monilta laivoilta. Pikkuhiljaa sitä on korjattu ja jotkin osat jo kiiltelevät. Mutta se ei ole lähdössä koskaan mihinkään, se laiva on siinä aina. Mutta satama on laajentunut ja muitakin laivoja jo mahtuu. Mieheni saapui satamaan isona ja turvallisena laivana. Värikkäänä ja kauniina. Se asettui paikalle, joka sitä varten tehtiin. Se on pysynyt ja ankkuroitu toivottavasti pysyvästi satamaani.

Lapsettomuus saapui mustana laivana. Aluksi sivulle ja aina välillä ottaen tilaa muiltakin laivoilta (useimmiten ilon ja riemun laivoilta). Lapsettomuuden laiva lipuu aina hoitotauolla pois satamasta, mutta kuitenkin horisonttiin. Sieltä se on sitten helppo palata mahdollisimman äkkiä takaisin ja viedä tilaa muilta laivoilta. Lapsettomuuden laiva on muutenkin aika erikoinen, se on nimittäin tuonut paljon pieniä laivoja mukanaan. En oikein ymmärrä mikä merkitys näillä kaikilla pienillä laivoilla oikein on. Mutta ehkä se tässä ratkeaa. Nyt se laiva on taas vähän kauempana, mutta se palaa voimakkaana ja vaativana heti kun alamme taas hoitoihin. Satamassani tehdään jo laajennusosia, vauvaa varten. Toivottavasti sitä osaa ei tarvitse käyttää johonkin muuhun.

Elämässäni on paljon hyvää, mutta kyllä ne lapset puuttuvat. Itselläni on paljon sisaruksia ja olen joskus miettinyt, että minkälaista elämä olisi jos olisikin vain yksi sisarus tai olisi ainoa lapsi. Koska luulen, että jos hoidoilla joskus onnistumme niin taloudelliset rahkeet riittävät maksimissaan kahden lapsen tekemiseen. Olen jo 30, joten ikäkin tässä tulee varmasti vastaan eikä haaveilemani 4-6 lasta tule koskaan toteutumaan. Siitä on täytynyt vain luopua. Toivottavasti koko vauvahaaveesta ei tarvitse luopua. Se tuntuisi niin tuskaisalta.

Toivotan kaikille mahdollisille lukijoille oikein hyvää joulua. Niille joiden kanssa vieläkin odotamme onnistumisia, toivon kaikille onnistuneempaa vuotta 2015 kuin mitä 2014 oli.