Tänään ultrassa löydettin yksi munarakkula, jonka koko on 13 mm. Kaikki muut pieniä 5-8 mm eli eivät ole kasvaneet mihinkään. Olen pistänyt nyt 12 päivää Puregonia ensin annoksella 125 iu ja sitten 175 iu. Silti ainoastaan yksi munarakkula on saatu kasvamaan edes vähän. Olematon vaste. Tänään annostus nostettiin neljäksi päiväksi annokseen 300 iu, mukaan tuli myös Orgalutran. Jos maanantaina on edelleen 1 tai 2 munarakkulaa, hoito keskeytetään. Todennäköisyys hoidon keskeytymiseen on suuri. Inseminaationkin voisi valita, mutta emme halua sitä. Se ei varmaan toimi ja siihen menee liikaa rahaa. Uusi hoito voidaan aloittaa tähän sitten tähän perään eli sen ehtii tehdä vielä hyvin tämän vuoden puolella. Silti vähän masentaa. Tuntuu, että kesästä asti on ollut kovin karikkoinen tämä hoitotaival.