IVF on nyt koko ajan mielessä. Joka päivä tuntuu, että googletan sitä ja luen tietoa muiden blogeista. Kauhutarinoita ja onnistumisia. Pelästyn sitä, että ei saada mitään siirrettävää, että kaikki on kovin kivuliasta tai että joku muuten vaan menee pieleen. Erityisen kovat paineet on, koska meillä on nyt tähän yhteen rahaa, mutta entä sitten tulevaisuudessa? Kanssasisaren blogista sain kuitenkin tietoa miten voisi kivuttomasti siirtyä myös julkiselle puolelle. Tosin en tiedä vielä, hoidetaanko meitä kuitenkaan kun sivuilla lukee "Pääsääntöisesti lahjasoluhoitoja ei tehdä". Sekin on nyt mietinnässä. Monet kirjoittavat, että ensimmäinen IVF on ns. harjoittelua siitä miten keho reagoi lääkkeisiin ja siinä saadaan lähinnä paljon tietoa munasoluista, jakautumisesta ja muista hedelmöittymiseen vaikuttavista asioista. Mutta kun minä haluaisin niin kovasti onnistua sillä ensimmäisellä kerralla, siihen johon meillä on varaakin. Koska seuraavaan on rahaa vasta pitkän ajan päästä ja jossain vaiheessa täytyy miettiä mikä on mielekästä elämää. Emme voi jatkuvasti vain ottaa lainaa näihin kun edellinen lainakin pitäisi maksaa ja lopulta meillä on varmaan lainaa lainan päällä emmekä selviä mitenkään. Pistin Naapurit-pelinkin vetämään, ilmeisesti ne meidän naapurit eivät ole kovin onnekkaita kun voittoja ei ole tullut kuin yksi pahainen 5 e. Sillä ei vielä kustanneta IVF:ää.

Tällä hetkellä on ilmeisesti kierrossa meneillään ovulaation ajankohta tai ainakin se on lähellä. Olen kolme päivää tuntenut follikkelin vasemmalla. Se on kipeä ja eilen jo kävely sattui kovasti toiseen jalkaan. Munasarja painaa ilmeisesti jotain hermoa. Oletettavasti follikkeleita kasvaa yksi ja se jo sattuu. IVF mietityttää entistä enemmän. Miten työkunnoton oikein olen munasolukasvatusta ennen. Olen varautunut siihen jos olen työkyvytön sen jälkeen, mutta entäs jo ennen. Yritin puhua tästä pelosta hiukan lääkärille, mutta koin, ettei hän ehkä ymmärtänyt. Ja luovutin heti. En tiedä työpaikan suhtautumisesta sairauslomaan enkä haluaisi kokeilla sitä palkattomuuden pelossa. En haluaisi kertoa pomolleni, koska en vain halua. En halua hänen ajattelevan, että teen näitä töitä vain ansaitakseni rahaa hoitoihin. Kuulostaa tyhmältä, mutta pomoni on sellainen. Kerran hän sanoi työttömäksi jääneestä kollegasta "Jukoliste sekin oli täällä vain saadakseen talonsa rakennettua eikä ollut oikeasti kiinnostunut". Niin mistä hän niin päätteli? Jos rahaa ei ole palkata niin pitäisikö täällä sitten ilmaiseksi jatkaa hommia? En halua kertoa pomolle.

Oikeastaan ensimmäiseen IVF-hoitoon on yllättäen enää melko lyhyt aika. Ja se on alkanut pelottaa. Runsas kuukausi. Kuuden viikon päästä sen pitäisi alkaa jos kierrot pysyvät normaaleina. Jännittävää. Loma ennen sitä. Tarkoitus hiukan pudottaa painoa kun klinikalla näin tosiaan niitä onnistumisprosentteja meille raskassarjalaisille ja normaalipainoisille. Keväällä tuli kiloja lisää, syytän niistä hoitoja ja osin ihan vain omaa saamattomuuttani. Söin mitä sattui ja milloin sattui. Nyt painoindeksi on jo hurjat 29,4. Tavoite on ennen hoitoja saada se alle 27,5 jossa ylipainolla ei ole enää niin suurta merkitystä hoidon onnistumisen kannalta. Kesä on siihen hyvää aikaa. Ei tule niin paljon syötyä ja muutenkin ulkoilua on enemmän. Saisi kyllä tulla hieman lämpimämpi.

Listaan vielä tähän itselleni muistiin mikä IVF:ssä pelottaa:

• Kipu ja työkyvyttömyys. Kipu joka muistuttaa seksuaalisen väkivallan kokemuksesta erityisesti munasolun keräyksen aikaan ja muistuttaa kauheista sairaalakokemuksista.
• Epäonnistuminen. Negatiivinen testi eikä ketään pakkasessa.
• Tieto omien munasolujen huonoudesta.
• Raha ja taloudellinen epävakaisuus&tilanne.
• Koko IVF:n epäonnistuminen. Keho ei vastaa lääkkeisiin tai saadaan vaan kaksi follikkelia.
• Hyperstimulaatio, koska kuulun riskiryhmään jättikokoisine munasarjoineni, jotka ovat normaalissakin kierrossa hyvin kystaherkät.
• Mies haluaa lopettaa hoidot heti jos ensimmäisestä IVF:stä ei tärppää.