Niin sitä sitten taas lähdettiin liikkeelle, folliultran varauksella. Aamulla tärinäsoitto klinikalle kun pelkäsin, että kaikki ajat tiistaille 22. päivä ovat jo menneet tai vaihtoehtoisesti lääkäri ei ole edes tavattavissa silloin. Sain ajan (jee!!), en kovin hyvää kun on keskellä päivää ja tarkoittaa oikeastaan terapiaan yhdistettynä sitä, että joudun olemaan koko päivän pois töistä (buu!). Mutta minulla on aika. Tuntuu taas virkeältä, kyllä tämä tästä. Katse eteenpäin ja kohti seuraavaa hoitoa. Viimeistä inseminaatiota. Ja ihan toivottavasti ihan viimeistä hoitoakin. Tämä saisi nyt luvan onnistua, mutta jos ei onnistu niin olen päässyt sinuiksi sen IVF-hoidonkin kanssa.  Herkästä munasarjastani huolimatta saattaisin siitäkin jopa selvitä. Femaria syön nyt toista päivää. Aluksi ajattelin, että 30 tablettia kun maksoi 68 e, että tulee sitten kalliiksi jos heti tärppää. Hahahaha, turha luulohan se oli. Tämän jälkeen Femareita jäisi enää kahteen kiertoon kun neljättä kiertoa niitä nyt syön. Tosiaan taukokierroksilla niiden syöminen ei kannata, koska ei tarvitse rakkulaa kasvattaa tauolla. Mutta lääkkeen hinta kiertoa kohti ei olekaan nyt niin naurettavan suuri kuin ajattelin.

Olen tehnyt laskelmia IVF:n suhteen. Ihan vain mahdollisia, mitään mistään tietämättä. Jos oletetaan, että inseminaatio tehdään kiertopäivien 12-14 välissä, epäonnistumisen sattuessa tieto siitä tulee sitten toukokuun puolivälin tietämillä. Jos IVF hoito halutaan tehdä heti (kun se on mahdollista) niin hoito alkaisi kesäkuun alun tai puolivälin kohdalla. Eli varmasti liian myöhään siihen ajateltuna, että ennen kesätaukoa haluttaisiin IVF (tätä en tietenkään tiedä). Näin ollen voi olla, että elokuun alussa vasta päästäisiin uudestaan tositoimiin jos tämä epäonnistuu. En tiedä mitä ajattelen tästä, eikai tässä auta kun antaa ajan kulua. Tulla eri rajapyykkien täyteen ja vain todeta, ettei elämä todelakaan mene niinkuin toivoisi. Ajattelin aina, etten halua olla yli 30-vuotias ensisynnyttäjä, mutta elokuussa täytän 30 vuotta. En siis välttämättä tule edes raskaaksi ennen kuin jo täytän 30 vuotta. Julmaa. Lääkärin mukaan munasolut jo kohta alkavat kupsahdella. Joskus salaa toivomme kolmea lasta, mutta nyt sen yhdenkin tekeminen on niin työlästä, että jos saadaan edes yksi tai kaksi, täytyy olla todella kiitollinen.

Tästä taas eteenpäin. Tänään ja eilen satoi vettä, eilen kaatamalla, mutta lähdin silti lenkille. Paino putoaa hitaasti ja tasaisesti, mutta ei ihan niin nopeasti kuin toivoin. Ei se mitään, pääasia, että menee alaspäin. Jos inseminaatio ei onnistu ja IVF menee elokuulle, kesä on aika tiputtaa painoa, jotta voisi sitten mahdollisesti aloittaa raskauden terveemmässä kehossa.