Työt pitivät viime viikolla liiankin kiireisenä. En ehtinyt liiaksi murehtia ja märehtiä erinäisiä asioita, mutta en myöskään lukea itselleni tärkeitä blogeja. Se jos joku oli kauheaa. Kiva toisaalta kun ehtinyt märehtiä liikaa inseminaatiota. Toisaalta ei ole kivaa myöskään se, että työ vie aamusta iltaan eikä aikaa muulle tunnu jäävän. Stressi nostaa päätään ja saa itkuisemmaksi helpommin kun ajattelee sitä, että ehkä inseminaatio epäonnistui huonon ajoituksen vuoksi.

KELAn suorakorvaukseen. Hoitaja oli väärässä ja olisi pitänyt vain uskoa mitä lääkäri oli papereihinsa kirjoittanut. Meille kuului suorakorvaus ja saimmekin sen nyt niinkuin aikaisemmin. Helpotus. Onhan se nyt iso työ alkaa hakea sitä erikseen jälkikäteen. 3. inseminaatiossa KELAn korvaukset olivat n. 250 euroa joten myös se, että sitä ei tarvinnut heti maksaa ja hakea myöhemmin itse takaisin, on meille tärkeää. 250 euroa on iso raha ja se on se jolla jo ostamme kuukauden ruuat. Raha on muutenkin inhottava mörkö parisuhteessamme. Mieheni vanhemmat ovat koko hänen lapsuutensa riidelleet rahasta. Joten mieheni käsityksen mukaan rahasta puhuminen aiheuttaa aina riidan. Minä taas olen sitä mieltä, että puhumattomuus aiheuttaa sen, että jossain vaiheessa sekin tilanne voi räjähtää käsiin ja sitten siitä puhutaan kun vain on pakko (riidellessä). Joka taas johtaa ihan samaan tilanteeseen. Miehelleni vaikea asia, mutta pakkohan siitä on oppia puhumaan.

Piinailu menee omalla painollaan, nyt siis spo 7. Oireita ei ole eikä pitäisikään tässä vaiheessa olla. Muuta kuin ne normaalit ovulaation jälkeen tulevat oireet. Turvotus. Olo on jotenkin rauhallisempi, ihan kuin olisi helpompi hengittää. Päätimme, että pakko pitää jo rahasyistä taukoa. Tuliko helpomman hengittämisen olo siitä. Olin aluksi ajatellut, että neljäskin heti putkeen (kärsimätön kun olen) ja jos se ei onnistu niin sitten jo heti alkukesästä IVF:ään. Nyt jotenkin rauhotuin. Sen IVF:n voi tehdä sitten kesän jälkeenkin, vaikka heti elokuussa. Kerätä rauhassa siihen rahaa ja valmistautua. Neljännen inseminaation voi tehdä vaikka toukokuussa jos siltä tuntuu. Ei tässä nyt oikeasti ole niin hengenhätä. Kai. Jos tuntuu, että seuraavaan kiertoon voisikin tehdä jo inssin, sitten tehdään se, mutta ehkä ei kuitenkaan. Mutta tämä nyt on tällaista. Odottamista. Odottamista odottamisen perään.