Se olisi nyt sitten piinapäivä 2 käsillä. KAKSI!!! Tuntuu, että inseminaatiosta olisi jo vähintään viikko. "Tunnen kohtuni liian hyvin"- olotila on täysin sama kuin aikaisemmankin inseminaation jälkeen. Helpottanee parin päivän päästä. Jännittää. Toivo taivaissa. Pelko syvyyksissä. En malttaisi olla laskematta mikä olisi mahdollinen laskettuaika jos tämä hoito onnistuisi (tiedän kuitenkin, että se olisi lokakuussa). Sen sijaan lasken mikä olisi seuraavan hoidon maksupäivä jos tämä epäonnistuu. Emme sitten tipahda niin korkealta, vaikka silti pettymys on varmasti olemassa.

Raha-asioista, olemme tuhlanneet 4000 euroa (!!!!) kahteen hoitoon ja kaikkiin tutkimuksiin. Vähän kun vertaa IVF-hoitojen hintoihin, paljon kun vertaa inseminaatio hoitoihin omilla soluilla. Mutta kun julkinen puoli ei niitä luovutetun sukusolun hoitoja tee ja siittiöt joutuu kuitenkin maksamaan itse, niin tällaista tämä nyt on :) Me valitsimme näin ja siksi minulla ei ole uutta talvitakkia, vaikka vanha vetelee viimeisiään. Tai uutta puhelinta, vaikka vanhalle eläkeläismallille nauraa lähes kaikki läheiseni. Olen monesti miettinyt julkista puolta, näihin aikoihin olisimme ehkä pääsemässä ensi käynnille ja tutkimuksia voitaisiin aloittaa, mutta nyt ne on kaikki jo tehty ja kaksi hoitoakin. Olen 29-vuotias ja se mikä projektillemme ei tee hyvää on aika. Varsinkin kun toiveissa on enemmän kuin yksi lapsi. Varovaisissa toiveissa. Kyllä tässä on niin nöyränä pelissä mukana.

Sisarukseni ja vanhempani tietävät hoidoistamme. Miehen puolelta ei tiedä sukulaiset. Koska hän haluaa kertoa vasta kun on jotain positiivista kerrottavaa. Ymmärrän, mutta minulle sopii paremmin näin. Viikonlopuksi menemme anoppilaan. Pitkästä aikaa. Mutta emme kerro kun ei ole mitään kerrottavaa vielä.