Tästä se lähtee, ihan ensimmäinen blogikirjoitus tähän blogiin. Toivon, että tämä blogi on paikka, jossa voin tuulettaa murheitani ja elämän vastatuulessa kävelyä rauhassa. Olen pitänyt blogia salasanan takana aikaisemmin, nyt kokeillaan vaihteeksi julkista blogia edelleenkin kipeistä asioista. Päälimmäisenä kirjoitan blogissani ihan jokapäiväisestä elämästäni, mutta ehkä enemmän painottuen siihen vastatuulipuoleen. Tällä hetkellä ajankohtaisin ja isoin asia on lapsettomuus&lapsettomuushoidot. Kuitenkin aikaisemmin koettu seksuaalinen väkivalta ja siitä toipuminen ovat edelleen elämässäni mukana terapian muodossa. Elämässä on kuitenkin paljon hyvää, kaunista ja onnellista. Ehkä välähdyksiä myös niistä on nähtävissä. Olen työelämässä ja elämässä on vahvasti mukana myös kaikenkestävä mieheni.