Anteeksi jo etukäteen, aion kirjoittaa lauseen jota jokainen lapsettomuushoidoissa epäonnistunut jossain vaiheessa pelkää lukea muiden blogeista. Olen raskaana. Ehkä.  Se ainoa alkio kiinnittyi. Se oli elinvoimainen niinkuin biologi veikkasi nähtyään niiden rupusten sinnikkään kehittymisen pitkässä viljelyssä.

Aamulla (perjantai) tein Apteekin raskaustestin ja ennen kuin ehdin rähmät pyyhkiä silmistä näin jotain mitä ei ole koskaan aikaisemmin näkynyt, toinen viiva alkoi muodostua. Tämä oli valehtelematta elämäni parhain tunne. Mieheni seisoi vieressäni unenpöppörössä ja kysyi hölmönä, että oliko siinä valmiiksi nuo molemmat viivat. Kävin verikokeessa heti kun laboratorio aukesi, mutta en kertakaikkiaan jaksanut odottaa iltapäivään,  tiesin silloin saavani tiedon hcg-arvosta. Ruokatunnilla juoksin apteekkiin hakemaan digitaalisen testin, tein sen kauppakeskuksen vessassa ja tärisevin käsin katsoin ruudulla olevaa tekstiä "Raskaana 2-3". Järkytys tuli siinä vaiheessa kun huomasin, että kello on yli neljä ja kukaan ei ollutkaan soittanut hcg-verikoetuloksesta niinkuin aina ennen. Olen siis hcg-arvosta täysin epätietoinen ja tuntuu, etten uskalla iloita raskaudesta jos arvo on liian matala. Tuntuu ärsyttävältä odottaa maanantaihin asti saadakseen tietää oliko sellä nyt pp11 hyvä arvo vai ei (en tiedä pitääkö Lugesteroneja jatkaa vai lopettaa?). Tänään tein vielä kaksi raskaustestiä lisää, kyllä niissäkin molemmssa on selkeä toinen viiva. 

Tällä kertaa voimakas tunne onnistumisesta oli oikeassa. Olemme ottaneet miniminiaskeleen kohti normaalimpaa tulevaisuutta. Tiedostan, että tässä voi mennä paljon pieleen ennen kuin marraskuu koittaa, joten ei auta kuin odottaa. Alavatsa on ajoittain niin kipeä, että järki meinaa lähteä, mutta ehkä se kuuluu asiaan.