Ajattelin tehdä eräänlaisen yhteenvedon kerätyistä munasoluista ja alkioista. 1. IVF:ssä kerättiin 22 munasolua ja näistä kypsiä oli 16. Hedelmöittyneitä oli 10 kappaletta. Kahden päivän kuluttua kaikki 10 alkiota olivat neljäsoluisia. Kolmantena päivänä kahdeksan solua olevia alkioita oli 7 kappaletta. Morulavaiheen yli blastokystivaiheen alkioksi oli päätynyt yksi normaalissa aikataulussa (tämä siirrettiin) ja yksi hitaampi (tämä ei täyttänyt pakastuskriteerejä). Meillä tapahtui siis selkeästi suurin kato ensimmäisessä hoidossa tässä vaiheessa. Jos siirto olisi tehty jo kolmantena päivänä ja loput pakastettu, meillä olisi ollut alkioita pakkasessa kuusi kappaletta joista mikään ei olisi selvinnyt pidemmälle. Pitkä viljely oli siis hyvästä siinä mielessä, että turhia siirtoja olisi varmaan tehty. Toisaalta koskaan ei voi sanoa olisiko jokin noista kuudesta kahdeksansoluisesta kuitenkin pärjännyt kohdun olosuhteissa.

2. IVF:ssä soluja kerättiin 18 kappaletta, näistä kypsiä oli 13. Hedelmöittyneitä oli 5 kappaletta ja kaikki olivat jotenkuten voimissaan kaksipäiväisinä. Kolmantena päivänä oli yksi kahdeksansoluinen, yksi kuusisoluinen, yksi viisisoluinen ja yksi neljäsoluinen. Kahdeksansoluinen siirrettiin ja muut olivat jatkaneet kasvua, mutta liian hitaasti eivätkä täyttäneet pakkaskriteerejä. Yhteenvetona kahdesta hoidosta voidaan sanoa, että 40 kerätystä munasolusta kypsiä oli 29 ja hedelmöittyneitä 15. Hyväksi blastoksi on jaksanut 1 ja tästä oli tuloksena nega. Enpä tiedä mitä ajattelisin, tällä tahdilla tuntuu ja mietityttää miten kukaan koskaan onnistuu näissä hoidoissa ja tuleeko ikinä sitä lasta. Jos se on siirto per IVF niin tästä voi tulla pitkä taival. Sellainen, että väsyn ennen kuin pääsen maaliin.

Tänään on pp7. Rinnat ovat edelleen hyvin kipeät, vatsaa turvottaa ja Luget väsyttää. Alavatsalla on tuntemuksia, mutta se on tuttua kaikista aiemmista hoidoista. Samanlailla tuntuu, että olisiko tämä voinut onnistua, mutta nyt en mene siihen lankaan. Viime hoidossa tunsin samoin ja mitään kiinnittymistä ei ollut edes yrittänyt tapahtua. Munasarjat eivät ole enää kipeät. OIkeastaan ei ole mitään raportoitavaa. Testiä ei tee mieli tehdä yhtään, mutta en halua odottaa siihen puheluunkaan "Valitettavasti tämä on negatiivinen", sen saan perjantaina noin klo 15.