Tänään oli 5. seurantaultra (!!!!!!!!!!!!!!!) Kyllä ultria taas kertyikin ihan tarpeeksi, välillä tuntuu kun rahaa heittäisi ikkunasta. Oikealla puolella oli hyviä uutisia, siellä on kasvua havaittavissa ja suurin rakkula oli 18 mm. Yhteensä noin 10 kappaletta oli 14-15 mm rakkuloita, joiden pitäisi tässä kahden päivän aikana kypsyä punktioon hyvään kokoon. Vasen puoli oli lopettanut kokonaan kasvunsa, rakkulat olivat jopa vähentyneet. Miten se voi olla edes mahdollista? Siellä oli tosiaan 12 mm rakkuloita nyt kuusi kappaletta, eivät kuulemma mitenkään ehdi punktioon. Punktio on siis päätetty, että se on nyt perjantaina, joka on itselleni kaikinpuolin sopiva päivä. Punktio on heti aamusta ja tänään pistän illalla klo 20 aikaan Gonapeptyl-piikin x 2, huomenna on piikitön päivä ja sitten punktiopäivänä saan 1500 iu Pregnyliä heti punktion jälkeen. Alkion oletettuna kiinnittymispäivänä tulee vielä Gonapeptyl käyttöön kiinnittymisen tukemiseksi. Tässä on jo toiveikas, että jotain siirrettävää tulee ja blastokystikin saataisiin aikaiseksi. Onnistuisipa tämä nyt. Toistaiseksi hoidoista positiivisten raskaustestien onnistumisprosentti on pyöreä nolla.

Lääkäri sanoi, että munasoluja tuskin tulee nyt niin paljon kuin viime kerralla ja ehkä tosiaan parempikin niin. Koska laatu voisi olla hieman parempaa ja vähemmän niitä tulee koska vasen puoli on lopettanut yhteistyön. Siirtopäiväksi on kaavailtu viikon päästä keskiviikko, koska blastokystiin taas pyritään. Jos blastokystiä ei saada niin sitten siirto on jo maanantaina. Limakalvo oli nyt hyvän näköinen, se oli noin 11 mm ja ei kuulemma vielä ollenkaan vanha. Kovasti kun jännitän tätäkin punktiota niin varmistin vielä, että saan saman lääkecocktailin kuin viime kerralla, koska olin käytännössä kivuton viime kerralla. Sama on käytössä kuin lokakuussakin. Jee!