Eilen oli neljäs ultra. Munarakkuloita on kasvamassa 25 kappaletta yhteensä. Näistä kymmenen on parhaiten kasvaneita ja kaikki ovat oikealla puolella, koko  on 11-13 mm. Vasemmalla puolella on saman verran, mutta pienempiä 9-10 mm rakkuloita myöskin kymmenen kappaletta. 7-9 mm rakkuloita on yhteensä viisi kappaletta. Punktio ei ole vielä keskiviikkona niinkuin alunperin lääkäri ehkä ajatteli vaan hyvin suurella todennäköisyydellä se on perjantaina tai maanantaina. Perjantaina se olisi sitten 14 päivän stimulaation jälkeen ja maanantaina 17 päivän stimulaation jälkeen. Huomenna katsotaan uudestaan miltä tilanne näyttää ja mikä on lopullinen punktiopäivä. Itse hieman aluksi ärsyynnyin taas uudesta ultrasta ennen punktiota, mutta lääkäri sanoi että sitten voidaan olla 100 % varmoja siitä, ettei lähdetä punktioon liian raakojen munasolujen metsästykseen. Eli onhan se lopulta parasta, että tarkistetaan kuitenkin. Selvää on, että alle 300 iu:n ei kasvua tapahdu vaan hormonia tarvitaan isompi määrä. Jos tulee vielä kolmas kerta niin lähdetään heti annoksella 300.

Aurinko paistaa ja migreenini ei tykkää. Huono aika tehdä IVF:ää kun inhokkini kevätaurinko on kaivautunut esiin. Kyllähän tämän migreenin tässä kestää, vaikka pahalta tuntuukin välillä. Kun on vain koko valoisan ajan sisällä töissä niin se helpottaa. Kestän kyllä kevätauringon ja kaiken muun inhottavan jos tämä vaan voisi onnistua. Kunpa nyt onnistuisi! Joko olisi meidän vuoro.