Punktio pelottaa ja jännittää ihan hirveästi. Se tulee niin...äkkiä. Koska luulin, ettei sitä tule tähän kiertoon. En ollut valmistautunut. Pelkään kipua ja tilanteen hallitsemattomuutta. Lääkäri vakuuttaa, ettei se edes satu (en usko) ja hoitaja sanoi, että kyllä se sattuu, mutta ei pitäisi sattua kovin paljon (uskon vähän enemmän kuin lääkäriä).

Ongelmani on muiden aiheuttamat kipukokemukset. Olen kestänyt ja kestän paljon kehon kipuja, niin kauan kun niitä ei aiheuta joku muu henkilö. Olen yliherkkä pieneenkin kiputuntemukseen jonkun muun aiheuttamana esimerkiksi hartiahierontaa en kestä oikein ollenkaan. Tämä johtuu traumataustastani eikä varmasti auta punktiossa.

Olen ollut myös useissa "kivuttomissa" toimenpiteissä, joista kaksi on keskeytetty valtavan kivun ja tuskan takia. Niidenkin piti olla helppoja ja kivuttomia eikä kauheaa kärsimystä ja osastolla jäämistä pitänyt tapahtua. Niissäkin oli kipulääkkeitä ja sen piti olla lähes kivutonta.

Pelkään oksentelua/allergista reaktiota. Olen aikaisemmin oksennellut holtittomasti kipulääkkeistä. Pelkään, että se alkaa jo ennen punktiota enkä sen vuoksi saa tarpeeksi kipulääkettä. Pelkään allergisia reaktioita koska olen saanut ihottumaa satunnaisesti lääkkeistä.

Pelkään henkistä romahtamista. Takaumia menneisyydestä ja tietoa siitä, että munasolusaalis on 0 tai muuten tosi huono ja toivoton. Kuolemaa en sentään pelkää sillä uskon jääväni tästä tavalla tai toisella henkiin.

Miten olette kestäneet sen tuntemusken kanssa, että entä jos kaikki munarakkulat ovat jo kadonneet punktioon mennessä? Pelkään jarrun pettämistä? Kipuja on koviakin alavatsalla aina ajoittain, joten kyllä siellä varmasti joku rakkula on vielä tallessa, toivottavasti. Tästä tulee pitkä päivä....huomenna aamupäivällä punktio.

Vastaanotan positiivisia kokemuksia tai kauheitakin kokemuksia punktiosta (kunhan niistä on selvinnyt).