Siirrosta on viikko ja tänään on pp7. Aika on mennyt yhtä aikaa hitaasti ja samalla melko nopeasti. En osaa eritellä tuntemuksiani sen enempää. Toivon kovasti, että saisimme plussan, mutta samalla olen realisti ja valmistautunut myös negaan. Olen ollut poikkeuksellisen väsynyt ja nukkunut hirveitä määriä, ilmeisesti Lugesteron aiheuttaa tällaisia väsymystunteita joillekin. Mitään muita "oireita" en ole oikein jaksanut rekisteröidä, koska ne johtuvat todennäköisesti Lugesteronista tai mielikuvituksesta. Ainoa mitä on vaikea välttää on se tunne, että tämä on onnistunut. Missään neljästä inssistä ei ollut tällaista tunnetta, mutta ehkä senkin aiheuttaa tieto, että nyt sinne on ainakin siirretty joku hedelmöittynyt ja jakaantumaan lähtenyt. En tiedä. Testipäivään on vielä pitkä aika, mutta ei tässä auta kuin odottaminen. Aikanaan kaikki selviää, sekin onko tuntemus oikea.

Luin Simpukan jostain vanhasta numerosta, että jopa puolet alle 35-vuotiaiden naisten normaaleilta näyttävistä blastokystivaiheen alkioista on kromosomistoltaan epänormaaleja. Se masensi, mutta siten se luonto kai karsii muutenkin normaalisti. Mun mielestä olisi huisin jännää tietää mistä rakkulasta meidän blastokysti tuli. Tuliko se jostain keskikokoisesta rakkulasta ja kummalta puolelta. Entä minkälainen munasolu (jos munasolua ollenkaan) tuli siitä jo 28 mm:n kokoon päässeestä jättiläisestä. Isompia (eli yli 15 mm) punktiossa kerättiin vissiin 8 kappaletta ja kypsiä munasoluja tuli kuitenkin 16. Tuliko niistä pienistäkin kypsiä rakkuloita. Lääkärin mukaan useassa rakkulassa oli ilmeisesti kaksi solua. Sitä ei tiedetä miksi näin oli, mutta korkea AMH-arvo (21) voi tietysti kertoa monirakkulaisuuden lisäksi myös tästä. Ei tiedetä, koska tutkimustietoa ei ole.  Mielenkiintoista kuitenkin olisi tietää minkäkokoisista rakkuloista ne kypsät solut tulivat. Tätä ei tietenkään saa tietää muuta kuin tyhjentämällä yhden rakkulan aina omaan koeputkeensa, mutta tuskin siihen kukaan lähtee.

Lugesteroneja jäljellä viideksi päiväksi. Ihanaa. Odotan jo normaalia virkeystasoa ja niiden kanssa sotkemista. Hyvää alkuviikkoa lukijoille.