Elämä junnaa paikoillaan. Aika kuluu, mutta elämä ei mene eteenpäin millään rintamalla. Kaikki on vaan odottavaa. Mielessä on koko ajan "sitten kun". Kirjoitin elokuun lopussa, ettei mieleeni tullutkaan, että IVF olisi siirtynyt kokonaan syyskuulle. Nyt joudun kirjoittamaan, että taitaa koko IVF siirtyä lokakuulle. (Tähän kohtaan haluaisin laittaa paljon rääkyviä hymiöitä, mutta niitä ei ole). Kuukautisia ei ole vieläkään ja ensi keskiviikkona on jo lokakuu. Ei tämän pitänyt lokakuuhun asti mennä. Miten tässä näin kävi? Elokuu ja syyskuu jäivät kokonaan vuodoissa väliin. Lokakuu on minulle vaikea kuukausi, koska lokakuussa minut raiskattiin. Vuosipäivät ovat vaikeita. Syksyt ovat joskus vaikeita sen takia, koska takaumia ja muistoja tulee helpommin. Haluaisin vain, että tämä IVF alkaa. En minä tähän lupautunut kesäkuussa kun päätettiin, että seuraavasta klinikan sulun jälkeisestä kierrosta aloitetaan. Jankutan tätä samaa, mutta elämä nyt jannaa tässä samassa kohdassa koko ajan. Tuntuu, etten ole ollenkaan niin positiivinen enää hoidostakaan kun olin aiemmin ja se ei ehkä ole hyvä. Pitäisi olla iloisempi. Olen muissa asioissa nauravainen ja iloinen, mutta kun mietin hoitoa en jaksa olla kovinkaan positiivinen enää. Ärsyttävää. Positiivisuus tule takaisin.

Vatsa on krampannut nyt kolme päivää niin, että kävely on vaikeaa. Pakko niiden kuukautisten on tulla, Terolut-kuurin lopettamisesta on nyt viisi tai kuusi päivää. Yleensä kuukautiset alkaa viikon sisällä Terolut-kuurin lopettamisesta. Niin sen täytyy olla. Terolutia söin 4 tablettia päivässä normaalin yhden tabletin sijaan. Se vähän sekoitti kehoa. Huominen (lauantai) olisi ihan paras päivä kuukautisten alkamiseen, koska silloin kp 7 olisi ensi viikolla perjantai eikä viikonloppu tulisi sotkemaan tuota kp7 ultraa. Toki klinikalle pääsee viikonloppunakin ultraan, mutta tykkään käydä enemmän ns. virka-aikaan niin ei tarvitse hermoilla sisäänpääsyjä ja voi jutella hoitajillekin jos on jotain mielenpäällä. Mutta toisaalta nyt on ihan sama milloin ne kuukautiset oikein alkavat, vaikka kiertopäivä seitsemän olisi tuntemattomana viikonpäivänä, en välitä. Alkakaa nyt jo. Alkakaa, että voin kirjoittaa blogiin jotain muutakin kuin, että missä ne hemmetin kuukautiset viipyy. Olen raivona keholleni. Olen raivona tälle tilanteelle.  Haluan pistää, haluan punktioon ja olen jo lakannut niiden pelkäämisenkin. Kunhan vaan päästäisiin sinne asti. Joskus.

Jos mun munasoluissa on vikaa niin sitten lähdetään heti lahja-alkio linjalle eikä mietitä tätä pidempään. Perimällä ei ole enää väliä, tai ei ole koskaan ollutkaan. Geenit on vain geenejä eikä kaikki geenit aina ekspressoidu vaikka mikä olisi. Joten ei se DNA nyt niin paljon meinaa...rakkaus se on tärkeintä vanhemmuudessa.