Kiitos kaikille edelliseen postaukseen kokemuksia kirjoittaneille. Olette ihania ja ihanaa kun olette olemassa. Sain ajan varattua, se ensi viikolla. Jokin pieni ahdistus jo helpotti. Syynäkö sitten se, että nyt on taas otettu hoitotauolta askel hoitoja kohti. Ensi viikolla olen toivottavasti kovasti paljon viisaampi hoidon etenemisestä. Nyt on kiertopäivä 13 tai 14 ja varmaan  kohta aloitan Terolut-kuurin jolla saadaan kuukautiset tulemaan ihmisten aikaan. Ovulaatiota ei ole vielä ollut, mutta ei sitä tarvita tällaisessa kierrossa. Meillä kun ei ole sitä luomuraskauden mahdollisuutta olemassa.

Hoitotauko oli hyvää aikaa. Oikeastaan muistin mitä on olla ihminen, nauraa, olla tietämättä mitään kuukautiskierrosta, kalenteria en avannut kuukauteen jne. Se oli hyvä. En olllut huomannutkaan miten rankka kevät lopulta oli hoitojen ja kaikkien muiden lisäksi. Se vain oli rankempaa kuin silloin tuntui ja sen huomasi vasta kesälomalla ja pidemmällä hoitotauolla.

Punktiopelkoon ja kipupelkoon yritän nyt suhtautua teidän vinkeillänne. Se kestää kuitenkin lyhyen ajan ja joillekin se on kovin kivutonkin. Vaikka sattuisi niin kyllä tämän unelman eteen olen valmis kärsimään kovaakin kipua jos se on hetkittäistä.