Olen 30-vuotias nainen. Olen naimisissa. Olen työelämässä. Minulla ei ole perhettä. En ole uraorientoitunut. En harrasta mitään intohimoisesti (esim. urheilua SM-tasolla). Olen tavallinen. En äiti enkä uraohjus.

Olen huomannut sellaisen erikoisen piirteen, että työmarkkinoilla on hämmentävää olla olematta uraohjus tai äiti. Jos ura ei ole minulle tärkeä eikä minulla ole perhettä tai muuta "syytä", se aiheuttaa hämmennestä. Mikä oikein olen. (Siis olen tietysti jotain mitä haluaisin olla, mutta en ole).

Kun täällä työpaikalla puhutaan urasta tai valinnoista ja esimerkiksi kilpailusta rahoituksesta ja projekteista, joita alallani on, ei ole vaikea huomata ettei se motivoi minua. Ura, kilpailu, parempi palkka, hienommat kontaktit jne. eivät vain motivoi minua. Työ on minulle työtä eikä elämäntapa. Ei aina edes tärkeä asia. Se on jotain joka organisoi elämäni ja tuo minulle rahaa, jolla elän. Kun muut ovat huomanneet, ettei kilpailu tai ura motivoi minua täällä töissä sanoessani esimerkiksi lauseen "Olen ihan tyytyväinen tähän projektiin, vaikka palkka onkin vähän huono koulutustasoon nähden". Jotenkin se ei tunnu kuitenkaan hyväksyttävältä vaihtoehdolta, koska minulla ei ole perhettä. Sen sijaan perheellisiltä ymmärretään tämä. Vastataan: "Niin tietysti kun sulla on lapset, sehän on tärkeintä". Tai ringetteä harrastava työtoveri: "Niin kun sinulla on niitä treenejä ja pelejä". Heillä on syy olla motivoitumatta töissä tai olematta uraohjuksia tässä kriittisessä elämänvaiheessa, jolloin ollaan 30-vuotiaita.

Mitä nämä ihmiset sitten ajattelevat minusta. Olenko heidän mielestään laiska tai flegmaattinen. Kykenemätön innostumaan tai motivoitumaan mistään? Tylsä? Ei haluttava työmarkkinoilla? En tiedä, mutta se pelottaa minua. Minähän haluaisin olla se äiti ja tällä hetkellä se mikä minua motivoi on tie äitiyteen. Olen koti-ihminen enkä bisnesmaailman kova mimmi. Olen tavallinen tallaaja. Nainen, joka on kokenut kovia ja viihtyy kotona läheisten kanssa. Minua motivoi läheiseni ja heidän hyvinvointinsa. Minua motivoi oma hyvinvointi ja oman itseni ymmärtäminen. T

yö ei ole tärkeintä, mutta tarvitsen sitä. En halua näyttää työhaastattelijoiden silmissä raukalta, heikolta tai flegmaattiselta. Silti minusta saa helposti sellaisen kuvan. Kunpa olisin jo äiti.