Pikku hiljaa pitäisi palata arkeen ja elämään. Lapsettoman ja hoidoissa käyvän elämään. Kierto oli piiiitkä kesä-heinäkuussa ja nyt on vasta kp 10. Näihin aikoihin piti jo aloittaa hoito, mutta keho päätti nyt näin. Joten seuraavasta kierrosta pitäisi siis aloittaa hoito. Noin 18 päivän päästä. Alle kolmen viikon päästä (yhtäkkiä se tuntuu olevan niin pian, että meinaan kuolla paniikkiin). Ja minua pelottaa. Pelottaa niin hirveästi, etten meinaa saada henkeä kun ajattelen koko tapahtumaa. SItä kuinka se vie kaikki rahat ja mitään siirrettävää ei välttämättä tule. Sitä selviänkö punktiosta? Kivusta, en siedä kipua kun olen sitä joutunut liikaa kokemaan. Sitä seuraako tästäkin vain valtaisa pettymys. Pelottaa ja lujaa. Pelottaa, että selviää jokin vika munasoluissa. Kaikki vaan pelottaa niin, että itkettää.

Pelko on saanut aikaan sen, etten pysty soittamaan klinikalle. Olen yrittänyt koko päivän ja oikeastaan jo koko viime viikon. Haluisin varata suunnitteluajan, jotta saisin kaikki reseptit ja ohjeet. Jotta tietäisin vähän enemmän. Toivottavasti en niin kovin pelkäisi. Huomenna teen sen varmasti ja osaan kertoa milloin suunnitteluaika on. Jos se siitä pikkuhiljaa. Tykkään klinikasta, mutta eräs hoitaja on ehkä hieman äänekäs makuuni. Minä kun olen tällainen hiljainen ja helposti pelästyvä. Hyvin usein kun olen soittanut, juuri hän on vastannut puhelimeen. Toivottavasti huomenna vastaisi joku vähemmän äänekäs.

Olen peloissani mahdollisesta sairauslomasta, joka tulee punktiosta. Voisitteko kertoa kokemuksia jos lukijoissa on IVF-hoidon ja punktion kokeneita? Ainakin punktiopäivä ollaan sairauslomalla, mutta onko tapana antaa jotain siihen päälle. Vai onko se ihan tapauskohtaista? Onko kukaan ollut ennen punktiota sairauslomalla? (Minulla on istumisvaikuksia jo kahden ison munarakkulan kanssa, koska vasen munasarja on herkkä, joten siksi kiinnostaa).

Punktiosta ja IVF:stä olen lukenut paljon kipeitä ja epäonnistuneita kokemuksia ja jostain syystä olen nyt takertunut niihin enkä niihin mahdollisiin onnistumisiin ja hyviin uutisiin. Vaikeaa on.

Huomenna soitan suunnitteluajan, ei auta kuin mennä pikku hiljaa eteenpäin.