Eilinen märehdittiin. Tänään jo mieli parempi. Kyllä tämä tästä, pitää vain jatkaa kohti uutta hoitokierrosta. Femaria naamaan nyt kp 2-6 ja ensi viikon tiistaina follikkeliultra ja todennäköisesti sitten ensi viikolla myös inseminaatio. Katsotaan onko lääkärillä jotain muutoksia tämän hetkiseen lääkitykseen. Ehkä tosiaan niistä lugesteroneista voisi olla hyötyä varsinkin nyt kun tuo ovulaation ja vuodon väli oli nyt niin lyhyt. Ne eivät liene kallis lääke.

Hoitojen myötä kuukautiset ovat muuttuneet kivuliaiksi. Lieneekö normaalia? Kenelläkään muulla samanlaista oiretta? Olen miettinyt, että johtuuko se siitä, että limakalvoa kun vähän kasvatellaan lääkkeellä niin sitä on vain enemmän vuotamassa pois? Ja sitten kohtukin kramppailee tai jotain. Täytyy tästäkin ehkä kysyä.

Toistaiseksi hoidot eivät ole vaikuttaneet parisuhteeseen muuta kuin lähentävästi ja siten, että puhumme enemmän. Myös ensimmäiset riidat ovat astuneet kuvioihin ja ne koskevat rahaa. Mihin kaikkeen sitä tulee käytettyä nyt kun hoidot lohkaisee ison siivun nettotuloista. Ruokaan menevä raha on vähentynyt ja hyvä niin. Onneksi meillä on molemmilla vielä toistaiseksi töitä. Miehellä vakipaikka, itsellä tällä hetkellä työsopimusta jäljellä vielä runsas vuosi.