Istuin bussissa ja katsoin erästä äitiä joka väsyneen näköisenä työnsi rattaita ja kannatteli toisella kädellä kiljuvaa ja potkivaa kolmevuotiaan kokoista jötikkää. Katselin äitiä, niin väsyneen ja stressaantuneen näköinen. Yritin katsella miltä minä näytän, jonkun silmissä. En niin kovin väsyneeltä, ei silmäpusseja, puhtaat vaatteet. Olin kateellinen tuolle äidille ja hän olisi saattanut olla kateellinen minulle. Omalla tavallaan olin onnellinen, etten ihan vielä ollut tuossa vaiheessa. Mutta toivottavasti jo muutaman vuoden päästä. Haluan väsyneenä raahata kiljuvia lapsia. Haluan tuntea sen tunteiden sekamelskan kun on aivan väsynyt omiin lapsiinsa ja samalla olisi valmis kuolemaan heidän puolestaan. Minun täytyy vielä odottaa.