Nyt tuntuu, että olemme vain odotelleet. Miehen labrakokeiden tuloksissa kesti parisen viikkoa, mutta lääkäri sattui olemaan juuri lomalla sitten kaksi viikkoa. Mieheni sai ajan vasta 24. lokakuuta. siihen on kolme viikkoa nyt. Tuntuu niin pitkältä, sittenkö vasta voimme mennä uudestaan lapsettomuuslääkärillemme. Sittenkö vasta ehkä jotain alkaa tapahtua, vai alkaako sittenkään. Kohta on jo joulukin ja minä kun kuvittelin, että voisimme edes jotain aloittaa jo nyt syksyllä. Toki onhan tässä vielä aikaa, pitkä marraskuu ja osa joulukuutakin. Oikestaan se siittiöiden puuttuminen on vienyt jotain stressiä myös pois. Aikaisemmin jännitin joka kuukausi, nyt tiedän, ettei se voi tapahtua ja sellainen jännitys ja mietintä on poissa. Ehkä ne tunteet säästyvät sitten mahdollisiin hoitoihin, joita tulemme saamaan. Eihän tässä voi muuta kuin odottaa...ajan kulumista. Samalla toivon, olisinpa jo raskaana. Emme puhu tällä hetkellä mieheni kanssa toiveestamme kovin paljon, mutta kyllähän se elää kuitenkin lauseissa ja sanoissa. "Tänne tullaan joskus lasten kanssa", "jos meillä joskus on lapsi niin..." ja "pitäisiköhän meidän muuttaa sellaisella alueelle, jos".

Minulla ei ole ollut kuukautisia 67 päivää, aloitin Terolut-kuurin. Inhottavat PCO-munasarjani. Tiedän sen tunteen kun eivät tule itsekseen, tissit kasvavat ja kipeytyvät ja alavatsa kipeytyy, normaalisti siitä kuluu maksimissaan kaksi viikkoa vuotoon. Joskus oireet jäävät päälle pidemmäksi aikaa ja lopulta häviävät, ilman vuotoa. Jos silloin menen gynekologille, yleensä munasarjoissa nähdään n. 4 x 4 x 5 cm toiminnallinen kysta. Se on nähty niin monta kertaa. Nyt otin Terolutin, koska haluaisin tasoittaa vuotoani, sitä voin ainakin yrittää tässä odotellessa tehdä. Minulla on Terolutia sitä varten ollut jo pidempään, että jos kuukautiset myöhstyvät 2 kuukautta niin voin kuurin ottaa.  Nyt olin vähän hätäisempi, koska olokin on ollut hiukan tukala. Vihaan sanaa PCO, se aiheuttaa sellaista epämääräisyyttää. Joskus kun minulta on hormonikokeita otettu niin minulla oli sekä DHEAS että vapaa testosteroni koholla. Olen sittemmin laihtunut 15 kiloa ja hormonikokeiden mukaan mitään muutoksia ei enää ole hormonitasolla nähtävissä, mutta kuukautiset ovat edelleen epämääräiset ja munasarjat isot. Yhden ainoan kerran ne ovat näyttäneet kohtalaisen normaaleilta ja se oli heti painonpudotukseni jälkeen.

Kuvataiderterapiassa olen nyt maalannut lapsettomuuttani ja siihen liittyviä tunteita. Sangen puhdistavaa. Työt ovat vain jääneet opistolle, joten ehkä sitten kun saan ne syksymmällä kotiini, voisin niitä tännekin kuvailla. Rumiahan ne ovat kuin mitkä ja taiteellisesti luokattoman huonot, minä kun en ole sivellin kädessä syntynyt. Mutta niissä on se tunne, minulle ainakin kovin tärkeitä. Tämä syksy on myös ikävää aikaa sillä on raiskaukseni vuosipäivä. Raiskaus on niin kovin ruma sana ja minulle niin kovin kipeä aihe. Siitä on nyt seitsemän pitkää vuotta, mutta toipuminen on edelleen kesken. Näistä toipuminen kestää joskus jopa kauemmin kuin asiantuntijatkaan muistavat. Tästä täytyy toipua pitkään ja olen toipunutkin. Paljon, niin kovin paljon. Mutta silti niin kovasti paljon minussa on vielä rikki.